Hakalan koulu » yleistä » koulun historia

Hakalan koulun historia

Nykymuotoisen Hakalan koulun historia on lyhyt, mutta ytimekäs. Koulu syntyi 1.8.1995. Tuolloin lakkautettiin Karhulan alueella Metsäkulman ja Sunilan ala-asteet, Tapion erityiskoulu sekä Hakalan yläaste. Yläasteelta vapautuviin tiloihin muodostui uusi yksikkö, Hakalan koulu.

Uuden koulun oppilaiksi siirtyivät Metsäkulman, Sunilan ja Tapion koulun oppilaat. Aloitimme työmme "puhtaalta pöydältä" ajattelematta lainkaan, kuka on tullut mistäkin. "Meidän koulu"- henki on ollut yhtenä tavoitteenamme. Olemme luoneetkin hyvähenkisen työyhteisön, jossa kaikki tuntuvat nyt viihtyvän.

Koulutuslautakunnan päätöksellä erityisluokat siirtyivät meiltä pois 1.8.1997 alkaen. Lukuvuoden 2006-2007 esikoulu liitettiin hallinnollisena kokeiluna koulun yhteyteen. Lukuvuodesta 2009-2010 alkaen kokeilu vakiinnutettiin esikoulutoiminnan osalta esi- ja perusopetuksen yhteistyön kehittämiseksi. Tällöin hallinnollinen vastuu Hakalan esikouluyksikön päivähoidon osuudesta palautui Metsäkulman päiväkodille. Hakalan esiopetus toimii edelleen kahden johtajan alaisuudessa: Metsäkulman päiväkodin johtaja vastaa päivähoidon osuudesta ja Hakalan koulun rehtori esikoulutoiminnasta. Johtajat toimivat yhteistyössä.

Tällä hetkellä meillä on n. 220 esikoulu-6 luokkien oppilasta.
 
 

Koulurakennus

Sunilan Yhteiskoulu sai vuonna 1960 Karhulan kauppalalta lahjoituksena koulumme tontin melko korkealta Hakalan mäeltä. Ensimmäinen rakennusvaihe valmistui 1961, toinen 1964 ja kolmas 1969.

Ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat tästä koulurakennuksesta 1970. Myöhemmin lukio siirtyi pois Sunilasta ja koulun nimikin muuttui Hakalan yläasteeksi ja edelleen vuonna 1995 Hakalan kouluksi.

Koska olemme entisissä yläasteen tiloissa, meillä on tilakapasiteettia ihanteellisesti. Normaalien luokkatilojen lisäksi meillä on käytössä:

Vuonna 2008 remontoitiin liikuntasalimme lattiasta kattoon. Keväällä ja kesällä 2009 uusittiin koulun alakerran viemäröinti sekä ruokasali ja ikivanhat suuret ikkunamme vaihdettiin uusiin.

Kesällä 2010 saimme pienen wc-remontin: terveydenhoitajan huoneen yhteydessä oleva wc-tila jaettiin kahdeksi wc:ksi. Samana kesänä koulun katot ja ulkoseinät maalattiin.

 

Koulun logo


Vuonna 2002 suunnittelukilpailussa ideoitiin koululle omaa logoa. Kuvassa on kilpailun voittanut työ. Voittajalogon suunnitteli silloinen oppilaamme Miika Jormakka.

Logoa käytetään koulun  julkaisuissa.