Lukio-opintojen rakenne
Lukio-opinnot koostuvat kursseista, yhden kurssin laajuus on n. 38 oppituntia.
Päästötodistuksen saadaksesi sinun tulee suorittaa vähintään 75 kurssia.
Jos aiot suorittaa lukion kolmessa vuodessa, niin kursseja tulisi kertyä ensimmäisenä ja toisena vuonna vähintään 28 sekä kolmantena vuonna 19. Käytännössä vuosittainen kurssimäärä merkitsee samaa kuin opiskelijan keskimääräinen tuntimäärä viikossa. Eli 30 kurssia vuodessa = 30 tuntia koulua viikossa!
Langinkosken lukio toimii luokattomana viiden jakson järjestelmässä. Luokattomuus tarkoittaa että lukion voi suorittaa 2-4 vuoden aikana. Vuodessa on viisi jaksoa joiden päätteeksi on koeviikko. Joka jakson jälkeen opiskelija saa jaksotodistuksen merkiksi etenemisestään.
Ylioppilaskirjoitukset voi hajauttaa pakollisissa aineissa enintään kolmen kirjoituskerran ajaksi. Oikeus osallistua ylioppilaskirjoituksiin tulee, kun opiskelija opiskellut kyseisen oppiaineen pakolliset kurssit. Esim. äidinkielessä kurssit 1-6.
Luokattomassa lukiossa ei voi jäädä luokalle, mutta eteneminen jossain oppineessa voi pysähtyä kahdesta peräkkäisestä kurssista saadun nelosen takia. Tällöin muut opinnot edistyvät normaalisti, mutta opiskelijan on korotettava jompikumpi hylätyistä kursseista hyväksytyksi.
Lisätietoja lukiosta sekä kurssien sisällöstä opinto-oppaasta ja opetussuunnitelmasta.