Historiaa

Langinkosken lukio perustettiin Viipurissa vuonna 1943, jolloin nimeksi tuli Viipurin yhteislyseo. Sodan vuoksi yhteislyseo joutui siirtymään Viipurista Kotkaan jo vuonna 1944. Tässä yhteydessä koulun nimi muuttui Kotkan yhteislyseoksi. Kotkaan tultuaan koulu toimi aluksi tilapäisesti Tyttölyseon tiloissa ja sittemmin niin kutsutulla puukoululla. Nykyinen koulurakennus valmistui 1956. Sittemmin koulun oppilasmäärä kasvoi ja Kotkan yhteislyseosta tuli vähitellen kaupungin suurin koulu.

Peruskoulujärjestelmään siirtymisen myötä Kotkan yhteislyseo jaettiin vuonna 1974 nykyisiksi kahdeksi yksiköksi. Jaon myötä uudet yksiköt nimettiin läheisen Kymijoen kosken mukaan Langinkosken lukioksi ja Langinkosken yläasteeksi.

Hallinnollisen uudistumisen lisäksi Langinkosken lukio koki fyysisen uudistumisen 1970-luvulla. Vuonna 1979 valmistui koulurakennuksen lisäsiipi, jonka myötä koulu sai nykyisen ulkoasunsa. Tärkeät uudistukset ovat olleet siirtyminen kurssimuotoiseen ja luokattomaan työjärjestykseen sekä erityisten painopisteiden sisällyttäminen koulun toimintaan. Valtakunnallisen ympäristöpainotteisen erityislukion aseman koulu sai vuonna 1994.