| Lukiot / Langinkosken lukio / Opetus / Erityislinjat- ja painotukset |
Suurin osa opiskelijoistamme opiskelee lukion normaalilla yleissivistävällä linjalla, mutta opiskelijalla on myös mahdollisuus erikoistua opinnoissaan jonkin seuraavan painopistealan mukaisesti:
Langinkosken lukio on valtakunnallinen ympäristöpainotteisen opetuksen erityislukio. Se on tarkoitettu ympäristöstä ja luonnosta sekä ympäristöongelmien ratkaisemisesta kiinnostuneille nuorille. Ympäristölukiolaisten opintoihin sisältyy vähintään 12 ympäristölukion kurssia opetussuunnitelman kolmestakymmenestä ympäristökurssista. Ympäristölukion hakukoodi yhteisvalinnassa on 807.
Ympäristölukio toimii osana muuta Langinkosken lukiota, mutta ympäristölukiolaisilla on oma opinto-ohjelmansa. Ympäristö ymmärretään Langinkoskella monipuolisesti; opinnoissa perehdytään paitsi luonnonympäristöön ja rakennettuun ympäristöön, myös sosiaaliseen, kulttuuriseen ja esteettiseen ympäristöön. Ympäristöopinnoissa tavoitellaan maailmaa, jossa ihmisen lisäksi ympäristö voi hyvin. Ympäristölukio aloitti toimintansa osana Langinkosken lukiota vuonna 1994.
Ympäristölukion kurssit
Alla on lueteltu ympäristölukion kurssit. Niiden sisältöön voi tutustua "opetussuunnitelma" valikon kautta. Kursseja voivat suorittaa kaikki lukion opiskelijat. Ympäristölukiolaisille pakolliset kurssit on kursivoitu. Kaikkiaan ympäristölukiolaisen ohjelmaan tulee sisältyä 12 ympäristökurssia. Kokonaiskurssimäärä on 75, kuten muillakin lukiolaisilla.
| YMP1 Kymenlaaksokurssi |
GE4 Aluetutkimus
|
| YMP2 Näin naapurissa | GE5 Kehitysmaakurssi |
| YMP3 Koulu ympäristöystävällisemmäksi! | GE6 Kaupunkikurssi |
| YMP4 Ympäristövaikuttamisen kurssi | KE7 Ympäristökemia |
| YMP5 Ajankohtaista ympäristöstä | KE8 Kemian työkurssi |
| YMP6- YMP8 Ympäristöprojektikurssi I-III | KE9 Värejä luonnosta |
| YMP9 Retkikurssi | MAA17 Matematiikka ympärillämme |
| ÄI13 Äidinkieli ja ympäristö | FI5 Ympäristöfilosofia |
| ENA7 Luonto ja kestävä kehitys | HI9 Ekohistoria |
| BI3 Ympäristöekologia | YH4 Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni |
| BI6 Vesiekologia | YH5 Oppilaskuntatoiminnan kurssi |
| BI7 Metsäekologia | PS6 Kriisipsykologia |
| BI9 Luontoharrastuskurssi | KU2 Ympäristö, paikka, tila |
| GE3 Riskien maailma | KU12Ympäristötaide |
Opiskelun luonne
Ympäristölukiossa opiskellaan useimmiten tutkivalla otteella pienryhmissä, joissa jokainen opiskelija kantaa vastuuta paitsi omasta, myös koko ryhmän oppimisesta. Kiinnostus tutkimustöihin, ryhmätyöskentelytaidot, kyky itsenäiseen työskentelyyn ja sinnikkyys ovat suureksi avuksi opiskelussa. Opiskeluympäristöt vaihtelevat luokasta nettiin ja luontoon sekä kaupunkiympäristöihin Suomessa ja ulkomailla.
Opiskelija voi pitkälti itse valita ympäristöopintojensa painopisteen. Projektit muodostavat osan ympäristökasvatuksen kurssien sisällöistä. Iso osa projekteista toteutetaan ulkomaisten tahojen kanssa, joten opiskelijoilla on opintojensa puitteissa hyvä mahdollisuus kansainvälistyä. Eniten on tehty yhteistyötä sekä opintomatkoja Viroon ja Venäjälle, joista useimmiten on myös vastaanotettu vieraita.
Urheilijakoulutus on tarkoitettu urheilussa tavoitteelliselle ja eteenpäin pyrkivälle opiskelijalle. Urheilijakoulutus antaa mahdollisuuden panostaa urheiluun osana opiskelua. Opiskelijat harjoittelevat omaa lajiaan kolmena aamuna viikossa. Lisäksi opiskelijat opiskelevat valmennustietoutta. Urheilijakoulutukseen haetaan normaalisti yhteishaussa, minkä lisäksi koululle toimitetaan erillinen hakemus.
Langinkoskella on mahdollisuus opiskella kuvataiteita useilla soveltavilla kursseilla, joilla etsitään eri ulottuvuuksia sekä opiskelijan oman ilmaisun rajoja. Kuvataiteessa on myös mahdollisuus suorittaa lukiodiplomi. Kuvataidepainotukseen ei haeta erikseen, vaan opiskelija valitsee kuvataiteen kursseja osaksi yleissivistävän lukiolinjansa opintoja opintojen alkaessa.