| Opetustoimi / Päivittäinen koulunkäynti / Aamu- ja iltapäivätoiminta / Toiminnan järjestäminen |
Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen yhteiskunnallisena lähtökohtana on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle ennen ja jälkeen koulupäivän. Toiminnan tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä luoda perustaa hyville vapaa-ajanviettotavoille. Lisäksi toiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä riskitekijöitä, jotka liittyvät lapsen valvomattomaan ajankäyttööön ja yksinoloon. Toiminnalla pyritään myös edistämään yhteiskunnallista tasa-arvoa ja ehkäisemään syrjäytymistä.
Aamu- ja iltapäivätoiminta tulee järjestää opetushallituksen antamien "Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011" mukaisesti. Toiminnan lähtökohtana on perusopetuksen yleiset kasvatustavoitteet. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Toiminnalla on oma erityisluonteensa, jossa painottuu laadukas vapaa-ajan toiminta. Toiminnalle on ominaista monipuolisuus, tarvelähtöisyys ja vapaaehtoisuus. Toiminta tarjoaa lapsille mahdollisuuden osallistua turvalliseen, ohjattuun ja virkistävään toimintaan tehtävään soveltuvien aikuisten valvonnassa. Toiminnan sisällöissä kiinnitetään huomiota leikkiin, luovaan toimintaan ja myönteisiin elämyksiin. Sisältö voi liittyä erilaisiin tavoitteellisiin harrastuksiin ja muuhun kehitystä tukevaan toimintaan kuten liikuntaan, käden taitoihin, kielelliseen ja kuvalliseen ilmaisuun, musiikkiin ja arkiaskareisiin. Sisältöön voi kuulua myös erilaisia tiedollisia aihepiirejä.
Kunta vastaa toiminnan koordinoinnista, arvioinnista ja valvonnasta. Kotkassa iltapäivätoimintaa tarjoavat seurakunnat ja järjestöt. Kunta tukee toimintaa järjestäviä tahoja antamalla kohdennuttua avustusta. Kotkan iltapäivätoimintaan osallistuu lukuvuosittain noin 400 oppilasta.
Toimintaa järjestetään arkipäivisin perusopetuksen työvuoden aikana. Toimintaa ei järjestetä koulun loma-aikoina, eikä lauantaina olevina joulu- ja kevätjuhlapäivinä. Kaikilla Kotkan iltapäivätoiminnan ohjaajilla on lukuvuoden aikana yksi yhteinen koulutuspäivä, jolloin ryhmät ovat kiinni. Koulutuspäivän ajankohdasta informoidaan lasten huoltajia lukuvuoden alussa.
Iltapäivätoimintaan osallistumisesta peritään osallistumismaksu. Toimintaan osallistuvalle lapselle tarjotaan ryhmässä välipala ja toiminnassa sattuneen tapaturman hoito on lapselle maksutonta. Osallistumismaksut, toiminta-ajat, toimintasuunnitelmat ja muut käytännöt vaihtelevat jonkin verran ryhmittäin. Tarkempia tietoja näistä saa iltapäivätoimintapaikoista. Valtionosuusperusteinen toiminta: päivittäin 4 tuntia iltapäivätoimintaa voi maksaa enintään 80 €/kk.