OPETUSTOIMI

Opetustoimi / Päivittäinen koulunkäynti / Aamu- ja iltapäivätoiminta / Toimintaan hakeminen
Jaa

Iltapäivätoimintaan hakeminen lukuvuodeksi 2012-2013

Koululaisten iltapäivätoimintaan haku on lukuvuosikohtainen.

Haku lukuvuoden 2012 -2013 toimintaan on 15.2.-16.3.2012.

Hakeminen iltapäivätoimintaan tapahtuu iltapäivätoiminnan hakulomakkeella 15.2.2012 alkaen.

Hakulomakeita on saatavilla myös kouluilta kouluun ilmoittautumistilaisuudessa 15.2.2012 klo 18-19. Mahdollisimman monella koululla on iltapäivätoiminnan henkilö vastaamassa kysymyksiinne. Tulevat 2.-luokkalaiset ja muiden vuosiluokkien osalta erityisopetuksessa olevat oppilaat saavat hakulomakkeen koulun kautta. Lisäksi hakulomakkeita saa tältä sivulta, Lasten ja nuorten palveluista (Laivurinkatu 4) sekä iltapäivätoiminnan ryhmistä.

Hakulomake

Iltapäivätoiminnan ryhmät täyttyvät nopeasti eli paikkaa kannattaa hakea jo iltapäivätoiminnan varsinaisen haun aikana.

Mikäli kaikki hakuaikana hakeneet eivät mahdu ryhmiin, ovat etusijalla iltapäivätoimintaan valittaessa ensimmäisen luokan ja erityisopetuksessa olevat oppilaat. Mikäli johonkin ryhmään ei tule riittävästi hakijoita, ei ryhmää voida perustaa. Ryhmiin voidaan ottaa myös ylempien vuosiluokkien oppilaita, mikäli niissä on tilaa. Kaikille hakuaikana paikkaa hakeneille tiedotetaan iltapäivätoiminnan tilanteesta viimeistään toukokuun 2012 aikana kirjeitse kotiin.

Lapsi voi aloittaa iltapäivätoiminnan ryhmässä kun iltapäivätoiminnasta on tehty kirjallinen sopimus palveluntuottajan kanssa. Palvelusopimukset tehdään palveluntuottajien kanssa ennen varsinaisen toiminnan alkua.

Jos ette tarvitsekaan teille myönnettyä iltapäivätoiminnan paikkaa, siitä on ilmoitettava palveluntuottajan ohjeiden mukaisesti iltapäivätoimintaa järjestävälle taholle mahdollisimman pian.

Tukipalveluiden esimies selvittelee tarvittaessa kunkin alueen aamutoiminnan järjestämismahdollisuuksia.

Lukuvuoden 2011-2012 toimintaan osallistuminen

Kuluvan lukuvuoden osalta oppilas voi aloittaa ryhmässä mikäli siinä on tilaa ja kun iltapäivätoiminnasta on tehty kirjallinen sopimus palveluntuottajan kanssa. Lisätietoja paikoista saa iltapäivätoiminnan ryhmistä tai Lasten ja nuorten palveluista.

Lapsen lopettaessa iltapäivätoiminnassa tulee täyttää irtisanomisilmoitus palvelusopimuksessa sovitun mukaisesti.

Voit ladata hakulomakkeen kuluvan lukuvuoden toimintaan seuraavista linkeistä: 

Hakulomake 2011-2012 (PDF)

Hakulomake 2011-2012 (word)

apip-logo

Lisätietoja antaa

Tukipalveluiden esimies
Anne Suolanen
puh. (05) 234 5331
matkap. 040 707 6981

sposti on muotoa
etunimi.sukunimi@kotka.fi