| Perusopetus / Langinkosken koulu / Meidän koulu |
Tänä lukuvuonna koulussamme opiskelee yhteensä 362 oppilasta ja työskentelee 36 opettajaa sekä kaksi koulunkäynnin ohjaajaa. Samassa koulurakennuksessa vielä tämän lukuvuoden toimii Langinkosken lukio.
Koulutyön sujuvuuden ja koulussa viihtymisen kannalta on tärkeää, että kaikki koulussa työskentelevät sisäistävät yhteiset pelisäännöt. Koulun tulee olla turvallinen paikka, jossa kaikki kouluyhteisön jäsenet voivat luottavaisesti työskennellä. Luottamus, avoimuus ja herkkyys ovat opetuksen ja kasvatuksemme keskeinen kivijalka.
Viime lukuvuonna aktiiviseksi virinnyttä oppilaskuntatoimintaa pyrimme tänä lukuvuonna jatkamaan ja näin antaa nuoren äänen kuulua koulutyön suunnittelussa ja päätöksenteossa. Kodin ja koulun yhteistyö aktiivisen koulumme vanhempainyhdistys ry:n kanssa tulee moni-muotoistumaan.
Koulukiusaamiseen pyrimme puuttumaan napakasti. Noudatamme KiVa-koulu -kiusaamisen vastaisen toimintaohjelman periaatteita.