| Perusopetus / Mussalon koulu / Meidän koulumme |
Koulumme visiossa todetaan: ”Mussalon koulu toimii malliesimerkkinä pienryhmä- ja yleisopetuksen onnistuneesta yhteistyöstä, jossa ammennetaan voimavaroja laaja-alaisesta osaamisesta ja moniammatillisesta työyhteisöstä. Erilaisuuden kunnioittaminen, mutta yhteisöllisyyden kokeminen toimii kulmakivenä yhteisön työskentelylle. Koulun toiminnot niin henkilökunta- kuin oppilastasollakin on järjestetty näitä tavoitteita tukevaksi kokonaisuudeksi, jossa henkilöstön työhyvinvointiin on kiinnitetty erityistä huomiota.”
Mitä tuo visio sitten tarkoittaa käytännössä, sitä saamme pohtia ja työstää arjessa päivittäin. Toivoakseni haluamme kouluna kehittyä siihen suuntaan, sillä oppilaillamme on siihen oikeus.
On selvää, että uudenaikaiset tilat ja välineet luovat toiminnallemme hyvän perustan. Täytyy silti muistaa, että tilat ovat vain raamit. Hyvä koulu ei muodostu hienoista seinistä. Hyvässä koulussa olennaisinta ovat ihmiset, lapset ja aikuiset, ja heidän yhteistyössä luomansa toiminta. Kuten eräässä koulun vihkiäisesityksessä sanottiin: ”Mussalon koulu olemme me!”
Juha Voima, rehtori