OTSOLAN KOULU

 
 
Perusopetus / Otsolan koulu / Koulunkäynnin tuki
Jaa

Tukiopetus

Opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jääneelle tai muutoin tukea tarvitsevalle lapselle annetaan tukiopetusta. Tukiopetuksesta tiedotetaan etukäteen oppilaan huoltajalle. Tukiopetusta voi pyytää myös oppilaan huoltaja.

Osa-aikainen erityisopetus

Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteena on toisaalta tukea oppilaan oppimista riittävän varhain siten, ettei pysyviä oppimisvaikeuksia synny ja toisaalta auttaa jo syntyneissä oppimisvaikeuksissa yksittäisen oppiaineen kohdalla tai oppimaan oppimisessa. Keskeisenä tavoitteena on myös vahvistaa jo opittuja taitoja.

Opetusta annetaan ensisijaisesti oppilaan omassa opetusryhmässä samanaikaisopetuksena. Mikäli se ei ole mahdollista, opetusta annetaan pienryhmäopetuksena ja joskus jopa yksilöopetuksena.

Osa-aikaista erityisopetusta koordinoi erityisopettaja Riitta Sallinen. Opetuksen sisältö suunnitellaan yhdessä luokan- tai aineenopettajan ja tarvittaessa myös koulukuraattorin ja/tai -psykologin kanssa.

Osa-aikaisen erityisopetuksen järjestämisestä sovitaan yhdessä oppilaan ja huoltajien kanssa. Säännöllisesti ja toistuvasti annettu osa-aikainen erityisopetus merkitään oppilaan oppimissuunnitelmaan tai HOJKS:iin.

Erityisopettaja Riitta Sallinen on tavattavissa Otsolan koululla maanantaista torstaihin, puh. (05) 234 5541.

Kolmiportaisen tuen käsikirja yleisölle - Kotka (Digikirja)
Voit tulostaa käsikirjan allaolevasta linkistä (PDF): Kolmiportaisen tuen käsikirja yleisölle