| Perusopetus / Rauhalan koulu / Päivittäinen koulunkäynti |
Oppilaat ovat koulumatkalla koulun toimesta vakuutettuja. Koulumatkaa ei kuitenkaan enää katsota kouluajaksi, joten oppilaat eivät ole tuolloin koulun valvontavastuulla.
Peruskoulu on yhdeksänvuotinen. Entisiä koulupiirirajoja ei enää pääsääntöisesti ole, vaan oppilas saa periaatteessa vapaasti valita koulunsa. Tällöin huoltaja vastaa mahdollisista koulumatkakustannuksista. Jos oppilaan koulutie on vaarallinen tai hänen terveydentilansa vaatii, on hänellä mahdollisuus anoa bussilippua tai muuta koulukuljetusta.
Tarkempia tietoja antaa koulun rehtori tai Lasten ja nuorten palvelut, opetustoimi.
Kouluaikana sattuneista vahingoista tai tapaturmista on viipymättä tehtävä ilmoitus koululle.
Kouluterveydenhuollon keskeiset tavoitteet ovat oppilaskohtainen terveydenhuolto, kouluympäristön terveydellisten olojen valvonta ja terveyskasvatus. Terveydenhoitaja antaa koulupäivän aikana sairastuneelle hoito-ohjeet ja ensiavun koulutapaturman yhteydessä
Kouluterveydenhoitaja osallistuu myös koulun oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveydenhoitajan toivomuksena on molemminpuolinen yhteistyö lasten ja vanhempien kanssa.
Oppilaat kutsutaan hoitolaan yksilöllisen toimintasuunnitelman mukaan. Särky- ja tapaturmatapauksissa pyritään hoito antamaan välittömästi. Pienten oppilaiden kohdalla vanhemmat miettivät mahdollisia kuljetusjärjestelyitä, sillä koululla tai hammashoitoalalla ei ole mahdollisuuksia tällaiseen palveluun.
Oppilas on oikeutettu saamaan päivittäin kouluruoan. Kelläkään ei kuitenkaan ole oikeutta sotkea tai häiritä toisten ruokailua. Allergioista tai poikkeavista ruokavalioista ilmoitetaan suoraan ruokapalvelun tarjoajalle siihen tarkoitetuilla kaavakkeilla.
Koulun kiusaamisasioihin puututaan KIVA-koulun periaatteilla. On syytä muistaa kiusaamisen ja riitelyn välinen ero. Kiusaamistilanteiden selvittelyssä normaalisti haastatellaan kumpaakin osapuolta ja silminnäkijöitä, jonka jälkeen tehdään tarvittavat toimenpiteet. Lapset voivat kertoa asian kotona hieman eri tavalla, joten usein on syytä tarkistaa asian oikeellisuus myös opettajalta.
Virallisia rangaistuksia ovat puhuttelu, jälki-istunto, kirjallinen varoitus ja koulusta erottaminen. Lasten ollessa kyseessä, usein väärä teko hyvitetään/ korvataan hyvällä teolla. Tämä on kasvatuksellisesti tehokkaampaa, kuin jälki-istunto.
Kotitehtävien tarkoitus on kerrata koulussa opittuja asioita. Oppimisen kannalta on tärkeää, että oppilas tekee ne. Tekemättömät kotitehtävät jäädään tekemään pääsääntöisesti kyseisen koulupäivän jälkeen. Mikäli kotitehtävät tuottavat lapselle ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, on syytä keskustella asiasta opettajan kanssa.